Morjesta vaan täältä yövuoron pikkutunneilta!
Tällä hetkellä olen yövuorossa Helsingin kaupunginsairaalan eräällä osastolla ja sen verran hiljaista on kun potilaat nukkuvat tyytyväisenä, että on ollut aikaa lueskella uutisia. Silmiini on lähiaikoina pistänyt liian usein erilaiset terveysalaan liittyvät negatiiviset, skandaalinhakuiset otsikot. Milloin on joku joutunut päivystyksessä mielestään kaltoinkohdelluksi tai sivuutetuksi, milloin on hoitohenkilökunnan käytöksessä ollut vikaa ja milloin taas tehty hoitovirheitä tai muuten käyttäydytty hoitajalle sopimattomalla tavalla. En halua ottaa kantaa mihinkään yksittäiseen tapaukseen, enhän edes voisi kun en kaikkia faktoja tiedä. En myöskään halua puolustella vääryyttä tehneitä hoitajia, rikokset ovat virkavallan selvitettävä ja syylliset lain hengen mukaan tuomittava ja vastuu täytyy teoistaan kantaa.
Haluan kuitenkin kirjoittaa oman näkökulmani ja oman kokemukseni perusteella valottaa myös hiukan sitä hoitajan arkea. Juttuhan on nyt niin että harvoin me pääsemme puolustautumaan kun somessa tai lehdissä revitellään milloin mistäkin aiheesta.
Ymmärrän että se päivystyksessä tai terveysasemalla jonottaminen v*tuttaa, niin se v*tuttaa muakin silloin kun siellä potilaana joudun asioimaan. Lähtökohtaisesti sinne mennään kipeänä jolloin olisi mukavampi levätä kotona viltin alla. Se että siellä joutuu odottamaan ei ole meidän hoitajien vika, siispä on ihan turha huoritella, haistatella tai pahimmassa tapauksessa käydä käsiksi. On myös ihan turha raivota siitä että joku sinun jälkeesi tullut pääsikin sinua ennen. Tiesitkö että päivystyksissä on käytössä nk. triage-luokitus, jokainen ovesta sisään tuleva siis luokitellaan ilmottautumistiskillä sairaanhoitajan toimesta tiettyyn kiirellisyysluokkaan ja laitetaan tiettyyn jonoon. Jos siis jonotat selkäkipuisena lääkärille, voi olla että joudut istumaan odotushuoneessa pidempään kuin joku flunssasaikkua hoitajalta hakeva. Tai toisinpäin, jos sinulla on lämpöä 37,2 astetta, nenä vuotaa ja tarvitset saikkutodistuksen töihin, niin valitettavasti et kuulu ihan siihen kiireisempään luokkaan. Sitten niihin kipuihin. Kipu on ihmiselle epämiellyttävä kokemus ja jokaiselle hyvin yksilöllinen. Toinen kestää enemmän ja toiselle pienikin särky on sietämätön. MUTTA, kun tulet hoitoon (päivystykseen tai osastolle), oli kipusi syy mikä hyvänsä tai miten vakava hyvänsä, ei hoitaja SAA antaa sinulle kipulääkettä, ruokaa tai juomaa ennen kuin lääkäri tehnyt tarpeelliset tutkimukset ja määrännyt lääkityksesi rai tehnyt esimerkiksi mahdollisen leikkauspäätöksen. Monien kipujen alkulähteen selvittäminen vaatii sitäpaitsi usein erilaisia paineluja tai liikuttelua, mitäs iloa niitä olisi tehdä jos potilas olisi täysin turta kipulääkkeistä? Onhan se kivuliaana odottaminen syvältä, sitä tuskin kukaan kyseenalaistaa, mutta jälleen kerran, sille hoitajalle on ihan turha huutaa tai raivota tai haistatella, voit kysyä itseltäsi että millainen motivaatio sinulla olisi tehdä työtäsi, jos jokainen asiakkaasi tai työtoverisi ensimmäisenä kyseenalaistaisi ammattitaitosi ja kaupan päälle haistattelisi?
Olen ollut töissä kotihoidossa, erilaisilla sairaaloiden osastoilla ja vaihtanut kokemuksia niin ensihoidon henkilökunnan kuin palvelutalojen henkilökunnankin kanssa. Hyvin usein, liian usein, esiin nousee hoitajien kokema väkivalta, niin henkinen kuin fyysinenkin. Arvaatko missä sitä eniten koetaan? Vanhustenpalveluissa. Hoitajia purraan, lyödään, nipistellään, päälle heitetään milloin mehut ja milloin puurot. Hoitajille huudetaan, haistatellaan, huoritellaan, ammattitaitoa kyseenalaistetaan ja jopa kommentoidaan ulkonäköä. Kyllä me ymmärretään että esimerkiksi muistisairaat vanhukset ovat tosiaan sairaita, eivätkä varsinaisesti tahallaan käyttäydy huonosti, mutta kyllä se silti joka kerta sattuu ihan yhtä paljon kun ne tekarit iskeytyy käsivarteen. Eikä se että, se mummeli ei nyt ehkä oikeasti ajattele minun olevan elämiskelvoton äpärä tai likainen lunttu, yhtään vähennä sitä turhautumista tai pahaa mieltä. Kun tarpeeksi monta kertaa huoraksi haukutaan, tekee sekin haukku pienen haavan, ihmisiä me hoitajatkin kuitenkin ollaan.
No jos muistisairaan vanhuksen tai muutoin mieleltään järkkyneen potilaankin haukkumiset ja lyönnit tuntuvat pahalta, niin arvaatkos miten kivalta tuntuu niitä samoja haukkuja kuulla omaisilta tai sellaisilta potilailta joiden käytöstä ei voi piilottaa sairauden taakse? Jep, suoraan sanottuna ihan persiistähän se on. Vaikka itse tietää että tekee työnsä niin hyvin kuin se tilanteen mukaan mahdollista on, niin kyllä se jokainen v*tun huora silti pahalta tuntuu. Ja ei, se ei lisää askeliini vauhtia tai edistä paikkaasi jonossa tai muutoinkaan tuo hoitoosi mitään lisää. Sen kyllä voin taata että yhtään ylimääräistä hymyä ei tule näkymään.
Kuten ensimmäisessä blogitekstissä kirjoitin, suhtaudun työhöni intohimolla ja rakastan sitä, en ole aikeissa vaihtaa alaa. Pienen toiveen haluaisin esittää, olisiko liikaa vaadittu, että me hoitajat saisimme tehdä työmme rauhassa ja mahdollinen negatiivinenkin palaute voitaisiin saada asiallisesti ja osoittaa se kritiikki oikealle taholle. Meillä ei ole kiire siksi että haluaisimme niin, meillä on kiire koska meitä on liian vähän suhteessa potilasmäärään. Jos joskus näet hoitajan istumassa kansliassa, ei se tarkoita että hän olisi ”nakkisuojassa” laiskottelemassa, meidän työhön kuuluu aika paljon myös kirjallista työtä johon lakikin jo velvoittaa. Myös meillä on oikeus syödä, juoda ja käydä vessassa päivän aikana. Tiesitkö että KVTES määrittää meille työpäivän aikana yhden 10min kahvitauon ja yhden 20min ruokatauon TYÖN LOMASSA. Tarkoittaa siis sitä että kun kello soi, ruoka jää lautaselle ja sitä jatketaan sitten vaikkapa sen oksennuksen siivoamisen jälkeen jos ehditään. Moni työpäivän on kyllä sellainen ettei sitä eväsrasiaa edes ehdi avata vaan se kannetaan kassissa takaisin kotiin. Työmme on ajoittain myös aika fyysistä ja ollaan paljon jalkojen päällä, joskus on ihan pakko istua hetkeksi. Monissa yksiköissä osa hoitohenkilökunnasta tekee pitkiä, vaikkapa 12 h päiviä. Eli se hoitaja jonka näet kansliassa istumassa, saattaa istua ensimmäistä kertaa rauhassa alas esim 10 tuntiin. Moni hoitaja on töissä viikonloppuina ja juhlapyhinä, silloin tuntuu joskus pahalta kun muu perhe on vaikkapa joulua viettämässä tai kun ”virastotyöaikaa” tekevät ystävät tuskastelevat kun et ikinä pääse viikonloppuna leffaan tai syömään tai bailaamaan. Rahallinen korvaus työstämme on suhteessa vähän turhan pieni, päivää piristäisi kuulla edes hiukan useammin se yksi pieni sana. Kiitos.
Ugh, olen puhunut!